#Arkihaaste tuuletti Facebookkia

Facebook-profiili on erityisen hyvä paikka pitkän tähtäimen esiintymiselle. Teoriassa käyttäjä voi maata sohvalla kymmenen tuntia, käydä ulkona puoli tuntia ja palata sohvalle. Sitten voi jakaa kuvan, kuinka kävi ulkoilemassa kauniissa kevätsäässä. Henkilö voi syödä kuutena päivänä viikossa säilykkeitä ja yhtenä päivänä sushia ja julkaista sitten kuvan jälkimmäisestä. Osa kavereista voi tulla silti kateellisiksi aktiivisesta ulkoilmaelämästä ja ylellisistä gurmee aterioista, osa taas ärsyyntyy siitä että ”mitä se oikein esittää”.

IMG_5871Edellinen esimerkki on toki kärjistetty, mutta väitän, että jokainen Facebook-käyttäjä tekee jossain määrin tällaista, tiedostaen tai tiedostamatta. Ja näin tehdään jatkuvasti muuallakin elämässä, kaikki tekevät valintoja kuvan luomisessa itsestään muiden silmissä, vaikka kuinka väittäisi muuta, oli sitten ministeri, tavallinen ihminen tai ”omana itsenään oleva” kylähullu tai kaikkia noita yhtäaikaa.

#Arkihaaste tai ”arkikuvahaaste” rikkoo Facebookin viestintäasetelmaa sopivasti. Siinä kerrotaan ja myönnetään ”itsensä esittäminen” jo ennakkoon. Arkihaaste onkin henkilökohtaisen viestinnän osalta mielenkiintoisempi asia kuin se aluksi näyttää. Itsekin suhtauduin siihen aluksi nihkeästi. Ajattelin, ettei se oikeastaan eroa normaalista Facebook toiminnasta mitenkään. Arkeahan täällä muutenkin jaetaan. Mutta muutin mieleni.

Meemin tavoitteena on julkaista ”viisi kuvaa, viisi päivää”. Osa julkaisee viisi kuvaa viitenä päivänä osa yhden kuvan per päivä.  Osa julkaisee kuvia erityisen ”haastavista” tilanteista. Joka tapauksessa, ihmiset miettivät mielessään viiden päivän ajan kuviaan, mistä kuvia ottaa ja mitä lopulta julkaista. Rajattu viiden päivän tempaus on eri asia kuin vuosia kestävät pikaiset räpsimiset ja spontaanit tai muka-spontaanit julkaisut. Osa pistää homman hiukan läskiksi ja julkaisee kuvia kurarapakoista tai seinästä, osa kokoaa hauskoja kuvatarinoita ja kollaaseja vaikkapa työmatkasta. Niinkuin kaikissa suosituissa netti-ilmiöissä, osaa porukasta ilmiö alkaa ärsyttämään ja ilmiöstä tehdään parodiaa. Mutta turha tästä on ärsyyntyä, veikkaan että viimeistään viikon parin kuluttua pajatso on tyhjä ja arkihaaste kadonnut Facebookista ja muistakin sosiaalisen median palveluista.

Arkihaaste ei ole turhimmasta päästä oleva meemi. Kaava ja konsepti vie Facebook-kuvien julkaisun uudelle tasolle ja kokemus kuvien valinnasta jää ihmisten mieleen. Verrataan tilannetta taidekuvaajaan. Hänelläkin voi olla kovalevyllä tuhansia kuvia eri asioista. Mutta vasta sitten kun hän keksii tietyn teeman, kuten arki 2014 siellä ja siellä, valikoi oikean määrän kuvia ja laittaa ne tiettyyn paikkaan näytille, syntyy vuorovaikutus kuvan ottajan ja sen katsojan välille, niin sanottu korkeampitasoinen taiteellinen kokemus.

Arkihaasteen kuvista ei kaikista olisi museoon, mutta harvassa valokuvamuseossa on satoja tuhansia suomalaisten ottamia kuvia siitä, miltä arki heidän mielestään näytti huhtikuussa 2014. Mutta Facebookissa kuvat nyt ovat, useita hauskoja ja harvinaisia kuvia joukossa ja monet ovat tuttujen ottamia.

Mikko Manninen

Lisää juttuja Arkihaasteesta:

Pekka Pekkala/ Miksi #Arkihaaste voi pelastaa Facebookin

Yle Häme/  #Arkihaaste ärsyttää – älä ainakaan kuvaa rakasta kahvimukiasi

 

 

 

Mainokset

Internet pelastaa tasapäistämiseltä

Mikko Manninen

Viime viikkoina on saanut näkyvyyttä monien kolumnistien toimesta tehty ”teoria”, joka menee suunnilleen näin.

(CC) http://bit.ly/n3lqJk

1. Ääri-ihmiset löytävät toisensa sosiaalisen median välityksellä ja vahvistavat toisiaan samanmielisten yhteisössä.

2. Yhteisöön kuuluu lähinnä samanmielisiä ihmisiä, jolloin aiheeseen suhtaudutaan kritiikittömästi.

3. Koska keskustelijat eivät näe toistensa ilmeitä ja eleitä, jotka varoittaisivat liian erikoisista mielipiteistä, kukaan ei ole varoittamassa/jarruttamassa mielipiteiden voimistumista ja kovenemista.

Asiaan voi ottaa hyvin toisenlaisenkin näkökulman, esimerkiksi näin:

Sosiaalinen media ja Internet pelastavat ihmisiä tasapäistämisen kynsistä. ”

1. Peruskoulun tai päiväkodin pihalla, työpaikalla tai jopa harrastuksissa keskustelua johtavat valitettavan usein ne, jotka ovat äänekkäimpiä ja joilla on eniten valtaa. He keksivät tai omaavat tehokkaimmat konstit painostaa tai eristää muita hiljaiseksi voiden luukuttaa omaa näkemystään, joka on oikea, koska se on oma.

(CC) http://bit.ly/qFHzbe

2. Kiusaaminen tai valta  ei kuitenkaan korreloi lahjakkuuden, luovuuden ja uusien ideoiden synnyttämisen kanssa, ainakaan positiivisesti. Ihmiset alistuvat keskinkertaisuuteen, pysyäkseen yhteisössä, säilyttääkseen asemansa, edetäkseen asemassaan tai saadakseen edes olla rauhassa.

3. Internetin ja sosiaalisen median kautta lahjakkaat nuoret, taitavat harrastelijat tai työelämän innovaattorit löytävät samanmielistä seuraa, tukea sekä ideoita ja täten välttävät ajautumisen keskinkertaisuuden myllyyn. Ihminen saa luovaa sisältöä ja reilua kohtelua sen sijaan, että vain säilyttää asemansa yhteisössä pitämällä samanlaisia farkkuja kuin muutkin. Eivätkä tapaamisten tarvitse olla vain netissä, vaan myös ”tosielämässä”, jolloin niitä ilmeitä ja eleitäkin voi sitten nähdä.

Mitä mieltä sinä olet? Pitääkö jompikumpi, kumpikaan tai kumpikin teoria paikkaansa?