#Arkihaaste tuuletti Facebookkia

Facebook-profiili on erityisen hyvä paikka pitkän tähtäimen esiintymiselle. Teoriassa käyttäjä voi maata sohvalla kymmenen tuntia, käydä ulkona puoli tuntia ja palata sohvalle. Sitten voi jakaa kuvan, kuinka kävi ulkoilemassa kauniissa kevätsäässä. Henkilö voi syödä kuutena päivänä viikossa säilykkeitä ja yhtenä päivänä sushia ja julkaista sitten kuvan jälkimmäisestä. Osa kavereista voi tulla silti kateellisiksi aktiivisesta ulkoilmaelämästä ja ylellisistä gurmee aterioista, osa taas ärsyyntyy siitä että ”mitä se oikein esittää”.

IMG_5871Edellinen esimerkki on toki kärjistetty, mutta väitän, että jokainen Facebook-käyttäjä tekee jossain määrin tällaista, tiedostaen tai tiedostamatta. Ja näin tehdään jatkuvasti muuallakin elämässä, kaikki tekevät valintoja kuvan luomisessa itsestään muiden silmissä, vaikka kuinka väittäisi muuta, oli sitten ministeri, tavallinen ihminen tai ”omana itsenään oleva” kylähullu tai kaikkia noita yhtäaikaa.

#Arkihaaste tai ”arkikuvahaaste” rikkoo Facebookin viestintäasetelmaa sopivasti. Siinä kerrotaan ja myönnetään ”itsensä esittäminen” jo ennakkoon. Arkihaaste onkin henkilökohtaisen viestinnän osalta mielenkiintoisempi asia kuin se aluksi näyttää. Itsekin suhtauduin siihen aluksi nihkeästi. Ajattelin, ettei se oikeastaan eroa normaalista Facebook toiminnasta mitenkään. Arkeahan täällä muutenkin jaetaan. Mutta muutin mieleni.

Meemin tavoitteena on julkaista ”viisi kuvaa, viisi päivää”. Osa julkaisee viisi kuvaa viitenä päivänä osa yhden kuvan per päivä.  Osa julkaisee kuvia erityisen ”haastavista” tilanteista. Joka tapauksessa, ihmiset miettivät mielessään viiden päivän ajan kuviaan, mistä kuvia ottaa ja mitä lopulta julkaista. Rajattu viiden päivän tempaus on eri asia kuin vuosia kestävät pikaiset räpsimiset ja spontaanit tai muka-spontaanit julkaisut. Osa pistää homman hiukan läskiksi ja julkaisee kuvia kurarapakoista tai seinästä, osa kokoaa hauskoja kuvatarinoita ja kollaaseja vaikkapa työmatkasta. Niinkuin kaikissa suosituissa netti-ilmiöissä, osaa porukasta ilmiö alkaa ärsyttämään ja ilmiöstä tehdään parodiaa. Mutta turha tästä on ärsyyntyä, veikkaan että viimeistään viikon parin kuluttua pajatso on tyhjä ja arkihaaste kadonnut Facebookista ja muistakin sosiaalisen median palveluista.

Arkihaaste ei ole turhimmasta päästä oleva meemi. Kaava ja konsepti vie Facebook-kuvien julkaisun uudelle tasolle ja kokemus kuvien valinnasta jää ihmisten mieleen. Verrataan tilannetta taidekuvaajaan. Hänelläkin voi olla kovalevyllä tuhansia kuvia eri asioista. Mutta vasta sitten kun hän keksii tietyn teeman, kuten arki 2014 siellä ja siellä, valikoi oikean määrän kuvia ja laittaa ne tiettyyn paikkaan näytille, syntyy vuorovaikutus kuvan ottajan ja sen katsojan välille, niin sanottu korkeampitasoinen taiteellinen kokemus.

Arkihaasteen kuvista ei kaikista olisi museoon, mutta harvassa valokuvamuseossa on satoja tuhansia suomalaisten ottamia kuvia siitä, miltä arki heidän mielestään näytti huhtikuussa 2014. Mutta Facebookissa kuvat nyt ovat, useita hauskoja ja harvinaisia kuvia joukossa ja monet ovat tuttujen ottamia.

Mikko Manninen

Lisää juttuja Arkihaasteesta:

Pekka Pekkala/ Miksi #Arkihaaste voi pelastaa Facebookin

Yle Häme/  #Arkihaaste ärsyttää – älä ainakaan kuvaa rakasta kahvimukiasi

 

 

 

Advertisement