Oletko some-ekstrovertti vai -introvertti?

By See-ming Lee from New York, NY, USA (Happiness / 20100117.7D.02031.P1.L1.BW / SML) [CC-BY-SA-2.0 (http://creativecommons.org/licenses/by-sa/2.0)], via Wikimedia Commons
By See-ming Lee from New York, NY, USA (Happiness / 20100117.7D .02031.P1.L1.BW / SML) [CC-BY-SA-2.0 , via Wikimedia Commons
Erilaisista temperamenttityypeistä, introverteista ja ekstroverteista työelämässä on kirjoitettu viime aikoina paljon, lähinnä IRL, In Real Life, Face to Face näkökulmasta. Ihmisillä on kuitenkin selvästi myös oma some-temperamentti, myös työviestinnässä. Kaivan hetkeksi itsestäni sisäisen somekeittiöpsykologin ja listaan tähän muutaman kärjistetyn hyvän ja harmillisen piirteen molemmista tyypeistä.

Parhaimmillaan some-ekstrovertit ovat kiinnostavien ja hauskojen spontaanien keskusteluiden käynnistäjinä ja ylläpitäjinä, tasapainoillen mukavasti työhön, arkeen ja viihteeseen liittyvistä aiheista ja ideoista. He pitävät tunnelmaa yllä ja saavat toisetkin mukaan.

Miinuspuolena some-ekstrovertin työviestintä voi peittyä liiallisten turhanpäiväisyyksien alle. Hänestä tulee some-höpöttäjä. Työelämä, oma ja muiden elämä menee sekaisin niin maan perusteellisesti. Somehöpöttäjä ei kummemmin valikoi tai mieti yleisöä tai eri kanavia, vaan käyttää yksinomaan omaa facebook-profiilia. Sukulaiset, lapsuuden kaverit, kollegat, pomot ja alaiset saavat kuulla, aamuisen fiiliksen, lentokentälle vievän taksin automerkin ja lentokoneen sämpylän täytteiden koostumuksen. Ystävät ja kollegat löytävät tägättyinä halauskuviin mukaan. Sömehöpöttäjä harvoin kuitenkaan kertoo yhtään ajatusta siitä, miten hän vie työtehtäviään tai alaansa eteenpäin tai mitä ideoita hänellä on ja mitä mieltä hän on asioista.

Some-Introvertit taas, esim. kirjoittavat parhaimmillaan hyviä analyysejä, mielipiteitä, jaksavat hioa hienoja kuvasarjoja tai videoita ja pystyvät pitkäjänteiseen johdonmukaiseen viestintään ja hyödyntävät eri profiileja/tilejä eri tarpeisiin ja tavoitteisiin.

Tekijä: Welleman (Oma teos) [CC-BY-SA-3.0 (http://creativecommons.org/licenses/by-sa/3.0)], lähde: Wikimedia Commons
Tekijä: Welleman (Oma teos) [CC-BY-SA-3.0 , lähde: Wikimedia Commons
Miinuspuolena some-Introvertti taas saattaa olla liian kriittinen tai epävarma julkaisemaan päässään muhivaa monimutkaista ajatusta tarpeeksi hyvänä tekstinä, kuvana tai keskustelun aloituksena. Sen sijaan hän saattaa stalkkeroida varjoista muiden profiileja pysytellen itse hiljaa. Hän some-sulkeutuu ja alkaa mutisemaan jotakin, että satsaa tosielämän tuttavuuksiin, tapaa heitä Face to Face.

Some-sulkeutunutuneen kannattaa välillä miettiä onko liian itsekriittinen, tietty keskeneräisyys on somessa ihan hyväksyttävääkin. Asiat tarkentuvat keskustelun kautta. Some-höpöttäjän kannattaa puolestaan välillä miettiä, onko vain addiktoitunut liikaa esilläoloon ja muiden peukutuksiin ja huomioon, jatkuvaan Facebook-ilmoitusten kilinään. Päivitysten ja keskustelujen ammatillista pointtia voi miettiä joskus vitsailua pitemmälle.

Todellisia ihmisiä ei tietysti voi luokitella näin mustavalkoisesti, vaan ihmisissä on molempia temperamentteja, jotka tulevat eri tilanteissa esiin eri tavalla. Joskus kannattaakin mennä oman temperamentin epämukavuusalueelle. Näinhän se on myös tosielämässä: vuorovaikutus paranee, kun taukoamattomasti höpöttävä antaa välillä tilaa myös muille ja omiin oloihinsa sulkeutunut kertoo välillä ajatuksistaan. Some-epämukavuusalue voi tarkoittaa some-höpöttäjälle blogikirjoittamisen tai Twitterin käytön aloittamista. Some-sulkeutunut voisi  puolestaan vaikka hiukan avautua ja ottaa rennommin, kuva voileivästä on turvallinen alku.

Perinteisen median on saatava itsensä kuriin

”Sosiaalinen media on täynnä nimetöntä törkyä. Sosiaalisessa mediassa on vihakirjoittelua. Sosiaalisessa mediassa on huonoa suomea ja huonoa argumentointia. Sosiaalinen media on sellainen kaatopaikka, koska siellä ei ole  taustalla vastuullista päätoimitettua lehteä huolehtimassa sisällöstä.” Tällaisia väitteitä kuulee usein perinteisen median edustajilta. Syyttävä sormi osoittaa usein Facebookia kohti.

By T. Voekler (Own work) [CC-BY-SA-3.0 (http://creativecommons.org/licenses/by-sa/3.0)
Kuitenkin suuri osa tuosta edellämainitusta nimettömästä ”törkystä” on juuri lehtien omilla Internet-keskustelupalstoilla sekä artikkeleiden kommenteissa, jotka ovat kaikille avoimia ja sosiaalista mediaa puhtaimmillaan. Lehdillä olisivat kaikki mahdollisuudet ohjeistaa ja ohjata lukijoitaan hyvään keskusteluun tekemällä hyvän keskustelun ohjeet. Lisäksi ohjeiden vastaisia kommentteja, joissa sorrutaan ylilyönteihin, voidaan poistaa ennakko-tai jälkimoderoinnissa. Kyse ei ole sananvapauden rajoittamisesta, lehdet ovat tehneet aivan samaa yleisöosastopalstoilla aina: vain sisällöltään ja ajankohtaisuudeltaan sopivimmat kirjoitukset julkaistaan.

Oma lukunsa perinteisen median yleisöosallisuudesta ovat tekstiviestipalstat, joita monissa lehdissä on. Samaan aikaan, kun lehdistö kritisoi sosiaalista mediaa törkystä, se painaa tekstaritörkyä paperille ja jakaa ne kotitalouksiin joka aamu. Tekstarit ovat suosittua lukemista, ihmiset päivittelevät kahvipöydissä toisten ihmisten pöljyyttä ja äkkiväärää logiikkaa.

Myös artikkeleiden nettikommentit ovat ilmeisen suosittua lukemista, mutta siellä toisten kommenttien pöljyyden päivittely tapahtuu kommentoimalla kommenttia saman tien. Herää kysymys, että kalastavatko lehdet tällä lukijoita ja sivukävijöitä ja tekevät bisnestä huonolla keskustelulla? Sallitaanko asiaton keskustelu sen ”viihdearvon” vuoksi? Pelätäänkö, että ihmiset suuttuvat moderoinnista ja menevät kilpailijan palstalle tai perustavat oman palstan? Pelkäämisen sijaan lehtitalojen tulisi näyttää mallia, miten hyvää sisältöä tehdään myös sosiaaliseen mediaan. Osa lehdistä on jo tehnyt hyvät ohjeet, mutta joskus ohjeistus on lähinnä vain se, ettei lehti ota vastuuta mistään.

PS 28.1.12

Facebook on lehtien foorumeihin verrattuna useimmilla ihmisillä siisti ja siellä puhutaan kuitenkin omilla nimillä ja kasvoilla. Facebookista puhuttaessa täytyy muistaa, että näkymä sinne on yksilöllinen ja rajoitettu omaan kaveripiiriin, jota muut eivät yleensä pääse näkemään. Kukaan ei voi mennä selaamaan ”yleistä Facebookkia” samalla tavalla kuin lehteä tai lehden nettisivua, koska Facebook perustuu pääosin suljettuihin verkostoihin.

Facebook ja sosiaalinen media yleensä leimataan törkyfoorumiksi, vaikka lehdistö ei ole hoitanut omaa takapihaansa, artikkeleiden kommentteja ja foorumeita kuntoon. Jos sitä ei tapahdu, lehdet ovat sosiaalisen median kritiikissään kaksinaismoralistisia.

Mikko Manninen

Vinkkejä nettikeskusteluun – viisi argumentoinnin sudenkuoppaa

Politiikassa, nettikirjoittamisessa ja mediassakin pärjää tänä päivänä yllättävän hyvin keksimällä raflaavia ja populistisia juttuja tai tsoukkeja. Halutaan asioiden näyttävän joltakin, huolimatta siitä ovatko ne niin vai ei. Se ei kuitenkaan ole reilua keskustelua, vaan halpaa kikkailua. Hereilläoleva väittelykumppani pystyy kumoamaan virheellisen päättelyn:

 Viisi päättelyvirhettä:

1. Kehäpäätelmä

Kehäpäätelmässä jotain asiaa perustellaan toisella asialla, joka on vain jonkun mielipide tai vaikutelma, mutta jonka kuitenkin oletetaan olevan totta tai fakta. Esimerkkinä tästä on päätelmä e10 bensan vaarallisuudesta moottorille. e10 bensan vaarallisuutta moottorille perustellaan vaarallisuudella moottorille. Vaarallisuuden perusteena on esim. kokeneen autoilijan haastattelu bensamittarilla, jossa hän väittää sen olevan kenties vaarallista moottorille.

 2. Ad hominem

Jos esim. yrityksen kesälomittajan vinkkejä ei oteta vastaan, koska ajatus on ollut vain kesälomittajan, on sotkettu asiat ja henkilöt. Tällaistä argumentoitivirhettä kutsutaan ad hominem virheeksi.

Tälle on sukua ns. ”NIH-ilmiö”, eli ”Not invented here”. Ehdotuksen tai idean täytyy tulla oikean henkilön suusta omasta organisaatiosta tai yhteisöstä, ennenkuin sitä voidaan viedä eteenpäin tai kannattaa.

 3. Mustavalkoinen ajattelu

Mustavalkoiseen ajatteluun syyllistytään silloin, kun otetaan yksinkertainen, usein tunteisiin vetoava väittämä ja sovelletaan sitä kaikissa mahdollisissa tapauksissa. Esimerkiksi: ”Facebookissa on paljon pinnallista sisältöä ja tämän vuoksi Facebookin käyttäjät ovat pinnallisia. Jos käytät Facebookia, olet pinnallinen”

Asioissa on kuitenkin yleensä monia vaihtoehtoja ja sävyjä, mutta ne jätetään kertomatta jos  halutaan puhua vähättelevästi.

 4. Sanojen suuhun laittaminen

Populistien suosima metodi, jossa vastapuolen näkemys liioitellaan äärimmäisyyksiin, jotta se saadaan näyttämään naurettavalta. Esimerkiksi ”Kuka tavalliset työt oikein tekee, jos kaikki vain päivittävät Facebookkia tai kirjoittavat blogia”. Tällaisia ajatuksia ei kukaan tietysti ole ehdottanutkaan.

Keskustelun eteneminen on vaikeaa, jos vastapuolesta pyritään tekemään karikatyyriä. Tähän liittyy läheisesti myös asenteellinen kielenkäyttö.

 5. Sivuraiteet

Tiukassa tilanteessa ihminen väistää omaa vastuutaan ja ohjaa asian toiseen aiheeseen. Poliitikko voi sanoa: ”Luulisi toimittajalla olevan tärkempiäkin aiheita käsiteltävänä.”

Lopuksi:

Seuraavan kerran kun poliitikon lausunto tai kirjoitus tuntuu ontuvan tai uutinen leviää liian nopeasti ilman perusteita, voit bongata onko kyseessä  jokin näistä virheellisistä päättelytavoista. Siitä voi sitten ystävällisesti huomauttaa ja palauttaa keskustelua oikeille raiteille, reilun keskustelun suuntaan.

Mikko Manninen