Perinteisen median on saatava itsensä kuriin

”Sosiaalinen media on täynnä nimetöntä törkyä. Sosiaalisessa mediassa on vihakirjoittelua. Sosiaalisessa mediassa on huonoa suomea ja huonoa argumentointia. Sosiaalinen media on sellainen kaatopaikka, koska siellä ei ole  taustalla vastuullista päätoimitettua lehteä huolehtimassa sisällöstä.” Tällaisia väitteitä kuulee usein perinteisen median edustajilta. Syyttävä sormi osoittaa usein Facebookia kohti.

By T. Voekler (Own work) [CC-BY-SA-3.0 (http://creativecommons.org/licenses/by-sa/3.0)
Kuitenkin suuri osa tuosta edellämainitusta nimettömästä ”törkystä” on juuri lehtien omilla Internet-keskustelupalstoilla sekä artikkeleiden kommenteissa, jotka ovat kaikille avoimia ja sosiaalista mediaa puhtaimmillaan. Lehdillä olisivat kaikki mahdollisuudet ohjeistaa ja ohjata lukijoitaan hyvään keskusteluun tekemällä hyvän keskustelun ohjeet. Lisäksi ohjeiden vastaisia kommentteja, joissa sorrutaan ylilyönteihin, voidaan poistaa ennakko-tai jälkimoderoinnissa. Kyse ei ole sananvapauden rajoittamisesta, lehdet ovat tehneet aivan samaa yleisöosastopalstoilla aina: vain sisällöltään ja ajankohtaisuudeltaan sopivimmat kirjoitukset julkaistaan.

Oma lukunsa perinteisen median yleisöosallisuudesta ovat tekstiviestipalstat, joita monissa lehdissä on. Samaan aikaan, kun lehdistö kritisoi sosiaalista mediaa törkystä, se painaa tekstaritörkyä paperille ja jakaa ne kotitalouksiin joka aamu. Tekstarit ovat suosittua lukemista, ihmiset päivittelevät kahvipöydissä toisten ihmisten pöljyyttä ja äkkiväärää logiikkaa.

Myös artikkeleiden nettikommentit ovat ilmeisen suosittua lukemista, mutta siellä toisten kommenttien pöljyyden päivittely tapahtuu kommentoimalla kommenttia saman tien. Herää kysymys, että kalastavatko lehdet tällä lukijoita ja sivukävijöitä ja tekevät bisnestä huonolla keskustelulla? Sallitaanko asiaton keskustelu sen ”viihdearvon” vuoksi? Pelätäänkö, että ihmiset suuttuvat moderoinnista ja menevät kilpailijan palstalle tai perustavat oman palstan? Pelkäämisen sijaan lehtitalojen tulisi näyttää mallia, miten hyvää sisältöä tehdään myös sosiaaliseen mediaan. Osa lehdistä on jo tehnyt hyvät ohjeet, mutta joskus ohjeistus on lähinnä vain se, ettei lehti ota vastuuta mistään.

PS 28.1.12

Facebook on lehtien foorumeihin verrattuna useimmilla ihmisillä siisti ja siellä puhutaan kuitenkin omilla nimillä ja kasvoilla. Facebookista puhuttaessa täytyy muistaa, että näkymä sinne on yksilöllinen ja rajoitettu omaan kaveripiiriin, jota muut eivät yleensä pääse näkemään. Kukaan ei voi mennä selaamaan ”yleistä Facebookkia” samalla tavalla kuin lehteä tai lehden nettisivua, koska Facebook perustuu pääosin suljettuihin verkostoihin.

Facebook ja sosiaalinen media yleensä leimataan törkyfoorumiksi, vaikka lehdistö ei ole hoitanut omaa takapihaansa, artikkeleiden kommentteja ja foorumeita kuntoon. Jos sitä ei tapahdu, lehdet ovat sosiaalisen median kritiikissään kaksinaismoralistisia.

Mikko Manninen

Mainokset

Medialukutaito – sisältö ei ole kiinni Internetistä, vaan sinusta

Facebookissa on paljon kevyttä ja viihteellistä sisältöä, esim. julkaistaan oma lenkkireitti tai Check In paikalliseen ravintolaan. ”Onko se tärkeää ja kuinka se voi oikein ketään kiinnostaa”, kuuluu usein some-kriittisempien kysymys Facebookista puhuttaessa. Vanhan liiton journalistit ja poliitikot puolestaan saattavat suhtautua sosiaalisen median sisältöihin ylimielisesti ja leimaten sen esimerkiksi sielun kaatopaikaksi. Kriittinen tulee olla, mutta tässä asiassa he erehtyvät, heillä ei ole vain sosiaaliseen mediaan vaadittavaa medialukutaitoa.

Uusilta tekniikoilta ja toimintatavoilta odotetaan ”tärkeyttä”, jotta ne hyväksyttäisiin. Mitä tämä tärkeys edes on? Käytän koulutuksissa esimerkkinä sanomalehteä. Lukevatko ihmiset lehdestä kaiken vai vain sen mitä he pitävät tärkeänä? Jos lehden lukee kannesta kanteen, törmää monenlaiseen sisältöön: Sarjakuviin, mainoksiin, yleisöosastokirjoituksiin, hiukan kömpelöihin, jopa asiattomiin, tekstiviesteihin, mutta myöskin uutisiin ja pääkirjoituksiin, TV-ohjelmiin ja työpaikkailmoituksiin sekä poliisilta suoraan kopioituihin pikku-uutisiin. Kukaan ei lue tätä kaikkea, vaan silmä hyppii niihin asioihin, jotka todella lukijaa kiinnostavat, eli mitä he itse pitävät tärkeänä.

Myös perinteisessä mediassa on siis kevyttä, viihteellistä, kaupallista että asiasisältöä. Sosiaalisessa mediassa sisällön kirjo on vielä laajempi. Ilmeisesti Facebookille ja sosiaaliselle medialle asetetaan ”tärkeysrima” korkeammalle kuin perinteiselle medialle. Kaiken sisällön pitäisi olla kaikille tärkeää  ja kaikkien mielestä kiinnostavaa,  vaikka sisältöä ja tietoa pystyy paremmin suodattamaan ja jäsentämään, esimerkiksi Facebook ja Twitter-listojen kautta. Facebookilla on lisäksi uusi ”kiinnostuksen kohteet” -toiminto.

Perinteinen media on kaikille sama – sosiaalinen media on kaikille eri

Perinteisen median ja sosiaalisen median vertailussa hämää se, että perinteisen median näkymä on periaatteessa kaikille yhteismitallinen, mutta sosiaalisen median näkymä on kaikille eri. Voidaan esim. puhua päivän lehdestä tai TV-tarjonnasta, jonka kaikki pystyvät katsomaan suhteellisen samalla tavalla mennessään kotiin.

Sosiaalinen media puolestaan rakentuu pitkän ajan kuluessa muodostuneiden verkostojen ja niiden tuottaman sisällön varaan, joka puolestaan on kaikille ihmisille erilainen ja henkilökohtainen ja yleensä salasanojen takana. Tämän vuoksi sosiaalisen median tai edes Facebookin sisällöstä ei voi puhua samalla tavalla yhteismitallisesti kuin perinteisen median. Vaikka yhteisiä verkostoja ja sisältöjä olisikin, sosiaalisen median sisältö näkyy kaikille eri tavalla. Mikä oleellisinta, käyttäjä voi itse muuttaa ja vaikuttaa sisällön suuntaan, rakentumiseen ja leviämiseen. Sosiaaliseen mediaan liittyy sattumanvaraisuus, joka luo juuri sen viraalin ja yllättävän luonteen, josta se on tullut tunnetuksi.

Medialukutaito sosiaalisessa mediassa

Kirjastossa lukemista ei aloiteta hyllyn ensimmäisestä kirjasta ja jatketa järjestelmällisesti siitä eteenpäin. Koko sanomalehteä ei leimata törkyksi, jos sen tekstariosastolla on törkyä. Samalla tavalla kävellään virtuaalisen maailman ja sosiaalisen median käytävillä. Samalla tavalla joudutaan arvioimaan digitaalisen sisällön lähteitä, totuudenmukaisuutta ja perusteluja. Sielläkin valitaan vain ne sisällöt, jotka koetaan itselle kiinnostaviksi ja tärkeiksi.

Siinä missä ennen vaadittiin eri tyylijajien medialukutaitoa, kuten kolumni, uutinen, yleisöosastokirjoitus, sosiaalinen media on tuonut mukanaan verkostojen medialukutaidon ja erilaisten palveluiden lukutaidon sekä tiedon suodattamisen taidon vaatimuksen. Toiset palvelut ovat asiapitoisempia ja toiset leikkimielisempiä, kuten ylhäällä mainitsemani Foursquare. Ei kukaan vakavissaan pyri lähikaupan pormestariksi tai ole sitä mieltä, että Sport Trackerin kautta julkaistu lenkkeilyreitti olisi tärkeä sisältö kaikille sadalle Facebook-kaverille. Toisaalta blogeissa voidaan puhua vakavasti työelämän ilmiöistä, Twitterissä tunnustella toimialan uusia virtauksista ja Linkedinissä rekrytoida uusia ammattilaisia.

Jokainen kokoaa oman sosiaalisen mediansa, lukee ja keskustelee siitä mikä kiinnostaa ja pitää tärkeänä.

Sisältö ei ole kiinni Internetistä, vaan se on kiinni sinusta.

Mikko Manninen

PS: Just in case – vaikka digitaalista sisältöä oppisikin lukemaan voi kirjastoihin mennä ja perinteisiä lehtiä edelleen lukea.

Lisää samasta aiheesta, ”Sosiaalinen media on jokaiselle eri”, esim kollegani Harto Pöngän  blogissa. Uusista Facebookin ”kiinnostuksen kohteet – listoista” lisää kollegani Eero Leppäsen blogissa

Tämä teksti on osa mediakasvatuksen kurssin opintoja Oulun seudun ammatillisessa opettajakorkeakoulussa.