Saako Facebookkia käyttää työaikana?

Viime päivinä on mediassa ja sosiaalisessa mediassa käyty keskustelua siitä kuinka suhtautua Facebookin ja muiden some-palveluiden käyttöön työaikana. Suomalaisilla on välillä mustavalkoinen ja hullunkurinen tapa olettaa, että vältettävät asiat ovat kokonaan kielletty lain ja sääntöjen nojalla. Tai jos ei ole kielletty, niin sitten asia on automaattisesti ikäänkuin kaikessa laajudessaan sallittu ja jopa suotava. Sosiaalisen median käyttö kuuluu kuitenkin niihin asioihin, jotka ovat lopulta työntekijän oman maalaisjärjen, harkintakyvyn ja kohtuullisuuden ymmärtämisen varassa. Vähän samalla tavalla kuin vaikkapa työtovereiden tervehtiminen, siihen ei yleensä määrätä missään säännössä, mutta silti hyvää tapaa useimmiten noudatetaan.

Mutta tässäpä pari pointtia otsikon kysymykseen: ”Saako (omaa) Facebookkia käyttää työaikana?”

Työnantajalla on toki oikeus kieltää henkilökohtaisen Facebookin käyttö työaikana. Työnantaja voi edellyttää työajan käyttämistä tiettyihin asioihin.

Facebookin käyttöä ei voi kuitenkaan käytännössä estää. Kukaan ei voi käytännössä valvoa, mitä ihmiset omilla puhelimillaan tekevät.

Facebookin käytön salliminen on järkevää. Kielto ei muuta asiaa miksikään, vaan aiheuttaa närkästystä.

Räikeät tapaukset ovat kuitenkin yleensä yksittäisiä.  Niin pitkään kun työpaikkoja on ollut, ihmiset ovat myös lorvailleet ja tehneet vääriä asioita tavalla tai toisella ilman someakin. Suurin osa hoitaa työnsä asiallisesti. Jos kuitenkin suurin osa vain lorvailee, syy lorvailuun on ehkä muualla kuin Facebookkauksen mahdollisuudessa.

Sen sijaan pitäisi muistuttaa käytön kohtuullisuudesta. Yksityistä somen käyttöä voi verrata siihen, että joskus on tärkeää vastata myös siviilielämän puheluihin työaikana tai vaikka lukea tärkeät jutut lehdestä. Ihminen kokonaisuus ja muuta elämää ei voi täydellisesti sulkea pois työaikanakaan. Kysymys on ajankäytön kohtuullisuudesta. Ja täytyy muistaa, että työssä täytyy olla myös taukoja. Maalaisjärki mukaan – jos teet työaikana paljon vapaa-ajan asioita, se johtaa nopeasti siihen, että teet vapaa-aikana lähinnä työasioita.

Työntekijöillä on oikeus säilyttää oma profiilinsa ja yhteisönsä sellaisessa käytössä, johon sen itse alunperin tarkoittivat. Vapaaehtoisesti siellä voi kuitenkin jakaa aivan hyvin myös työnantajan sisältöä, kuten työnantajan tapahtumien tai uutisten välittämistä ja moni niin innostuneena tekeekin. Tämä on palvelus työnantajalle ja väitän että etuna suurempi kuin ”hömppään” käytetty aikatappio. Joissain poikkeustapauksissa profiilia käytetään lähinnä pelkästään työviestintään, kuten jotkut poliisit, poliitikot, vallanpitäjät ja julkkikset tekevät. Mutta se liittyy heidän valintaansa julkisuuden henkilöinä.

Työnantajan virallisia Facebook-sivuja voi kuitenkin edellyttää käyttämään tietyissä työtarkoituksissa. Facebook-sivun ylläpitotehtävä on osittain verrattavissa esim. verkkosivun sisällöntuotantoon. Työnantaja voi päättää missä ulkoista viestintää hoidetaan. Hyviä ja aktiivisia sisällöntuottajia ja ylläpitäjiä ei ole kuitenkaan aina helppoa löytää.

Joskus virallisesta sivusta tai sen päivittämisvastuusta ei ole sovittu mitään. Monen työpaikan Facebook-viestintä pyöriikin pääosin työntekijöiden omissa profiileissaan tekemän ”vapaaehtoisviestinnän” varassa, oli virallista Facebook-sivua tai ei. Ihmiset jakavat mielellään, esim. omaa työnantajaa koskevia uutisia.

Luottamuksellisista asioista sovitaan sopimuksin tai itsestään selvästi työnkuvaan kuuluen ja nämä pätevät kaikkialla, Facebookkia varten ei tarvita eri sääntöä. Samoin kuin pätee myös lojaliteettivelvollisuus työnantajaa kohtaan ja asiallinen käytös työtovereita kohtaan.

Suuri yleisö tulee Facebookiin kavereidensa tekemän kevyen sisällön takia ja sen takia, että sitä pääsee tekemään myös itse. Yritysten ja muiden ammattiviestijöiden sisältö tulee siinä sivussa. Näitä ei voi kuitenkaan kunnolla erottaa toisistaan. Ilman henkilöprofiileiden sisältöä harva tulisi tarkastelemaan pelkkää yritysten ja organisaatioiden sisältöä. Juuri sopivassa suhteessa tapahtuva sekoitus käyttäjien ja markkinoijien sisältöä tekee Facebookista myös inhimillisen, kiinnostavan ja välillä toki myös ärsyttävän. Ja tähän Facebook bisneksensä perustaa. Kiinnostus ei tunnu loppuvan kohta kymmenen vuotta jatkuneiden Facebookin kuolemaa luvanneiden ennustusten jälkeenkään.

Kenelle muuten työnantajat odottaisivat yrityksensä viestinnän Facebookissa kohdistettavan ja kenen niitä kommentoivan ja jakavan, jos työaikana siellä olisivat vain toiset markkinoijat, joilla on lupa Facebookissa oloon? Päivitykset eivät välttämättä elä kuin pari tuntia ja työajan jälkeen ovat jo uudet sisällöt kehissä. Työnantajan Facebook-sisältö saattaa kiinnostaa myös työntekijöitä.

Mikko Manninen

Kuva: By 2wenty. Artthings at English Wikipedia (Original) [CC BY-SA 3.0 (http://creativecommons.org/licenses/by-sa/3.0)%5D, via Wikimedia Commons

Mainokset

Medialukutaito – sisältö ei ole kiinni Internetistä, vaan sinusta

Facebookissa on paljon kevyttä ja viihteellistä sisältöä, esim. julkaistaan oma lenkkireitti tai Check In paikalliseen ravintolaan. ”Onko se tärkeää ja kuinka se voi oikein ketään kiinnostaa”, kuuluu usein some-kriittisempien kysymys Facebookista puhuttaessa. Vanhan liiton journalistit ja poliitikot puolestaan saattavat suhtautua sosiaalisen median sisältöihin ylimielisesti ja leimaten sen esimerkiksi sielun kaatopaikaksi. Kriittinen tulee olla, mutta tässä asiassa he erehtyvät, heillä ei ole vain sosiaaliseen mediaan vaadittavaa medialukutaitoa.

Uusilta tekniikoilta ja toimintatavoilta odotetaan ”tärkeyttä”, jotta ne hyväksyttäisiin. Mitä tämä tärkeys edes on? Käytän koulutuksissa esimerkkinä sanomalehteä. Lukevatko ihmiset lehdestä kaiken vai vain sen mitä he pitävät tärkeänä? Jos lehden lukee kannesta kanteen, törmää monenlaiseen sisältöön: Sarjakuviin, mainoksiin, yleisöosastokirjoituksiin, hiukan kömpelöihin, jopa asiattomiin, tekstiviesteihin, mutta myöskin uutisiin ja pääkirjoituksiin, TV-ohjelmiin ja työpaikkailmoituksiin sekä poliisilta suoraan kopioituihin pikku-uutisiin. Kukaan ei lue tätä kaikkea, vaan silmä hyppii niihin asioihin, jotka todella lukijaa kiinnostavat, eli mitä he itse pitävät tärkeänä.

Myös perinteisessä mediassa on siis kevyttä, viihteellistä, kaupallista että asiasisältöä. Sosiaalisessa mediassa sisällön kirjo on vielä laajempi. Ilmeisesti Facebookille ja sosiaaliselle medialle asetetaan ”tärkeysrima” korkeammalle kuin perinteiselle medialle. Kaiken sisällön pitäisi olla kaikille tärkeää  ja kaikkien mielestä kiinnostavaa,  vaikka sisältöä ja tietoa pystyy paremmin suodattamaan ja jäsentämään, esimerkiksi Facebook ja Twitter-listojen kautta. Facebookilla on lisäksi uusi ”kiinnostuksen kohteet” -toiminto.

Perinteinen media on kaikille sama – sosiaalinen media on kaikille eri

Perinteisen median ja sosiaalisen median vertailussa hämää se, että perinteisen median näkymä on periaatteessa kaikille yhteismitallinen, mutta sosiaalisen median näkymä on kaikille eri. Voidaan esim. puhua päivän lehdestä tai TV-tarjonnasta, jonka kaikki pystyvät katsomaan suhteellisen samalla tavalla mennessään kotiin.

Sosiaalinen media puolestaan rakentuu pitkän ajan kuluessa muodostuneiden verkostojen ja niiden tuottaman sisällön varaan, joka puolestaan on kaikille ihmisille erilainen ja henkilökohtainen ja yleensä salasanojen takana. Tämän vuoksi sosiaalisen median tai edes Facebookin sisällöstä ei voi puhua samalla tavalla yhteismitallisesti kuin perinteisen median. Vaikka yhteisiä verkostoja ja sisältöjä olisikin, sosiaalisen median sisältö näkyy kaikille eri tavalla. Mikä oleellisinta, käyttäjä voi itse muuttaa ja vaikuttaa sisällön suuntaan, rakentumiseen ja leviämiseen. Sosiaaliseen mediaan liittyy sattumanvaraisuus, joka luo juuri sen viraalin ja yllättävän luonteen, josta se on tullut tunnetuksi.

Medialukutaito sosiaalisessa mediassa

Kirjastossa lukemista ei aloiteta hyllyn ensimmäisestä kirjasta ja jatketa järjestelmällisesti siitä eteenpäin. Koko sanomalehteä ei leimata törkyksi, jos sen tekstariosastolla on törkyä. Samalla tavalla kävellään virtuaalisen maailman ja sosiaalisen median käytävillä. Samalla tavalla joudutaan arvioimaan digitaalisen sisällön lähteitä, totuudenmukaisuutta ja perusteluja. Sielläkin valitaan vain ne sisällöt, jotka koetaan itselle kiinnostaviksi ja tärkeiksi.

Siinä missä ennen vaadittiin eri tyylijajien medialukutaitoa, kuten kolumni, uutinen, yleisöosastokirjoitus, sosiaalinen media on tuonut mukanaan verkostojen medialukutaidon ja erilaisten palveluiden lukutaidon sekä tiedon suodattamisen taidon vaatimuksen. Toiset palvelut ovat asiapitoisempia ja toiset leikkimielisempiä, kuten ylhäällä mainitsemani Foursquare. Ei kukaan vakavissaan pyri lähikaupan pormestariksi tai ole sitä mieltä, että Sport Trackerin kautta julkaistu lenkkeilyreitti olisi tärkeä sisältö kaikille sadalle Facebook-kaverille. Toisaalta blogeissa voidaan puhua vakavasti työelämän ilmiöistä, Twitterissä tunnustella toimialan uusia virtauksista ja Linkedinissä rekrytoida uusia ammattilaisia.

Jokainen kokoaa oman sosiaalisen mediansa, lukee ja keskustelee siitä mikä kiinnostaa ja pitää tärkeänä.

Sisältö ei ole kiinni Internetistä, vaan se on kiinni sinusta.

Mikko Manninen

PS: Just in case – vaikka digitaalista sisältöä oppisikin lukemaan voi kirjastoihin mennä ja perinteisiä lehtiä edelleen lukea.

Lisää samasta aiheesta, ”Sosiaalinen media on jokaiselle eri”, esim kollegani Harto Pöngän  blogissa. Uusista Facebookin ”kiinnostuksen kohteet – listoista” lisää kollegani Eero Leppäsen blogissa

Tämä teksti on osa mediakasvatuksen kurssin opintoja Oulun seudun ammatillisessa opettajakorkeakoulussa.