Tavoitteet ja Strategia

Koivu Interactive tmi on viestintätoimisto, jonka tarkoitus on parantaa asiakkaiden viestintää, markkinointia, verkostoitumista ja työn tehokkuutta. Teemme esimerkiksi koulutuksia, konsultointia, viestintää, sisällöntuotantoa ja suunnitelmia.

Tavoitteena on tuoda sosiaalista mediaa tavallisten suomalaisten yritysten ja työpaikkojen arkeen. Siksi nimeä pohtiessa halusin tuoda siihen jotakin perinteistä suomalaista ja jotain vuorovaikutteiseen mediaan liittyvää. Lisäksi kotipihani ympäristöä Torniossa leimaavat koivumetsät. Ja jos vertauskuvallinen haluaa olla löytyyhän puusta, oksista ja lehdistä verkostomainen rakenne ja koivukin elää sen takia, että valo, vesi ja hiidioksidi törmäävät lehdissä toisiinsa.

Strategia

• Painopistealueet sekä koulutuksissa että omassa toiminnassa ovat viestintä ja kommunikaatio.

• Pyrin ystäväyrittäjille ja asiakkaille hyödyllisen tiedon tuottamisen ja jakamisen.

• Myyntiä ja tuottoa tulee saada aikaiseksi, mutta vältän tyrkyttämistä. Työ on mielekkäämpää, kun asiakkailla on palveluille aito tarve.

• Teknologiapainoitteisuuden sijaan korostan monisuuntaista viestintää ja suomalaista näkökulmaa.

• Pyrin käyttämään erityisesti pilvipalveluita ja verkon yli hallittavia/tilattavia järjestelmiä

• Selvitysten ja kehittämisen kohteena ovat erityisesti sosiaalinen media yrityksen sisäisessä käytössä, diginatiivien, uuden y-sukupolven toimintatavat, työn kulttuurimuutokset sekä avoin innovointi.

• Pidän huolta itsestäni, firma ei ole kenenkään muun varassa

• Negatiivisten fiilisten sijaan positiiviset fiilikset ajavat päätöksiin.

“Don’t focus on the one guy who hates you. You don’t go to the park and set your picnic down next to the only pile of dog shit.” (@shitmydadsays Henkilö Twitterissä)

Arvot: Luovuus, ilo, yhteisöllisyys, luottamus, vuorovaikutus

Haluatko keskustella jostakin näistä? Kommentoi

Jätä kommentti