Medialukutaito – sisältö ei ole kiinni Internetistä, vaan sinusta

Facebookissa on paljon kevyttä ja viihteellistä sisältöä, esim. julkaistaan oma lenkkireitti tai Check In paikalliseen ravintolaan. ”Onko se tärkeää ja kuinka se voi oikein ketään kiinnostaa”, kuuluu usein some-kriittisempien kysymys Facebookista puhuttaessa. Vanhan liiton journalistit ja poliitikot puolestaan saattavat suhtautua sosiaalisen median sisältöihin ylimielisesti ja leimaten sen esimerkiksi sielun kaatopaikaksi. Kriittinen tulee olla, mutta tässä asiassa he erehtyvät, heillä ei ole vain sosiaaliseen mediaan vaadittavaa medialukutaitoa.

Uusilta tekniikoilta ja toimintatavoilta odotetaan ”tärkeyttä”, jotta ne hyväksyttäisiin. Mitä tämä tärkeys edes on? Käytän koulutuksissa esimerkkinä sanomalehteä. Lukevatko ihmiset lehdestä kaiken vai vain sen mitä he pitävät tärkeänä? Jos lehden lukee kannesta kanteen, törmää monenlaiseen sisältöön: Sarjakuviin, mainoksiin, yleisöosastokirjoituksiin, hiukan kömpelöihin, jopa asiattomiin, tekstiviesteihin, mutta myöskin uutisiin ja pääkirjoituksiin, TV-ohjelmiin ja työpaikkailmoituksiin sekä poliisilta suoraan kopioituihin pikku-uutisiin. Kukaan ei lue tätä kaikkea, vaan silmä hyppii niihin asioihin, jotka todella lukijaa kiinnostavat, eli mitä he itse pitävät tärkeänä.

Myös perinteisessä mediassa on siis kevyttä, viihteellistä, kaupallista että asiasisältöä. Sosiaalisessa mediassa sisällön kirjo on vielä laajempi. Ilmeisesti Facebookille ja sosiaaliselle medialle asetetaan ”tärkeysrima” korkeammalle kuin perinteiselle medialle. Kaiken sisällön pitäisi olla kaikille tärkeää  ja kaikkien mielestä kiinnostavaa,  vaikka sisältöä ja tietoa pystyy paremmin suodattamaan ja jäsentämään, esimerkiksi Facebook ja Twitter-listojen kautta. Facebookilla on lisäksi uusi ”kiinnostuksen kohteet” -toiminto.

Perinteinen media on kaikille sama – sosiaalinen media on kaikille eri

Perinteisen median ja sosiaalisen median vertailussa hämää se, että perinteisen median näkymä on periaatteessa kaikille yhteismitallinen, mutta sosiaalisen median näkymä on kaikille eri. Voidaan esim. puhua päivän lehdestä tai TV-tarjonnasta, jonka kaikki pystyvät katsomaan suhteellisen samalla tavalla mennessään kotiin.

Sosiaalinen media puolestaan rakentuu pitkän ajan kuluessa muodostuneiden verkostojen ja niiden tuottaman sisällön varaan, joka puolestaan on kaikille ihmisille erilainen ja henkilökohtainen ja yleensä salasanojen takana. Tämän vuoksi sosiaalisen median tai edes Facebookin sisällöstä ei voi puhua samalla tavalla yhteismitallisesti kuin perinteisen median. Vaikka yhteisiä verkostoja ja sisältöjä olisikin, sosiaalisen median sisältö näkyy kaikille eri tavalla. Mikä oleellisinta, käyttäjä voi itse muuttaa ja vaikuttaa sisällön suuntaan, rakentumiseen ja leviämiseen. Sosiaaliseen mediaan liittyy sattumanvaraisuus, joka luo juuri sen viraalin ja yllättävän luonteen, josta se on tullut tunnetuksi.

Medialukutaito sosiaalisessa mediassa

Kirjastossa lukemista ei aloiteta hyllyn ensimmäisestä kirjasta ja jatketa järjestelmällisesti siitä eteenpäin. Koko sanomalehteä ei leimata törkyksi, jos sen tekstariosastolla on törkyä. Samalla tavalla kävellään virtuaalisen maailman ja sosiaalisen median käytävillä. Samalla tavalla joudutaan arvioimaan digitaalisen sisällön lähteitä, totuudenmukaisuutta ja perusteluja. Sielläkin valitaan vain ne sisällöt, jotka koetaan itselle kiinnostaviksi ja tärkeiksi.

Siinä missä ennen vaadittiin eri tyylijajien medialukutaitoa, kuten kolumni, uutinen, yleisöosastokirjoitus, sosiaalinen media on tuonut mukanaan verkostojen medialukutaidon ja erilaisten palveluiden lukutaidon sekä tiedon suodattamisen taidon vaatimuksen. Toiset palvelut ovat asiapitoisempia ja toiset leikkimielisempiä, kuten ylhäällä mainitsemani Foursquare. Ei kukaan vakavissaan pyri lähikaupan pormestariksi tai ole sitä mieltä, että Sport Trackerin kautta julkaistu lenkkeilyreitti olisi tärkeä sisältö kaikille sadalle Facebook-kaverille. Toisaalta blogeissa voidaan puhua vakavasti työelämän ilmiöistä, Twitterissä tunnustella toimialan uusia virtauksista ja Linkedinissä rekrytoida uusia ammattilaisia.

Jokainen kokoaa oman sosiaalisen mediansa, lukee ja keskustelee siitä mikä kiinnostaa ja pitää tärkeänä.

Sisältö ei ole kiinni Internetistä, vaan se on kiinni sinusta.

Mikko Manninen

PS: Just in case – vaikka digitaalista sisältöä oppisikin lukemaan voi kirjastoihin mennä ja perinteisiä lehtiä edelleen lukea.

Lisää samasta aiheesta, ”Sosiaalinen media on jokaiselle eri”, esim kollegani Harto Pöngän  blogissa. Uusista Facebookin ”kiinnostuksen kohteet – listoista” lisää kollegani Eero Leppäsen blogissa

Tämä teksti on osa mediakasvatuksen kurssin opintoja Oulun seudun ammatillisessa opettajakorkeakoulussa.

Mainokset

Vinkkejä nettikeskusteluun – viisi argumentoinnin sudenkuoppaa

Politiikassa, nettikirjoittamisessa ja mediassakin pärjää tänä päivänä yllättävän hyvin keksimällä raflaavia ja populistisia juttuja tai tsoukkeja. Halutaan asioiden näyttävän joltakin, huolimatta siitä ovatko ne niin vai ei. Se ei kuitenkaan ole reilua keskustelua, vaan halpaa kikkailua. Hereilläoleva väittelykumppani pystyy kumoamaan virheellisen päättelyn:

 Viisi päättelyvirhettä:

1. Kehäpäätelmä

Kehäpäätelmässä jotain asiaa perustellaan toisella asialla, joka on vain jonkun mielipide tai vaikutelma, mutta jonka kuitenkin oletetaan olevan totta tai fakta. Esimerkkinä tästä on päätelmä e10 bensan vaarallisuudesta moottorille. e10 bensan vaarallisuutta moottorille perustellaan vaarallisuudella moottorille. Vaarallisuuden perusteena on esim. kokeneen autoilijan haastattelu bensamittarilla, jossa hän väittää sen olevan kenties vaarallista moottorille.

 2. Ad hominem

Jos esim. yrityksen kesälomittajan vinkkejä ei oteta vastaan, koska ajatus on ollut vain kesälomittajan, on sotkettu asiat ja henkilöt. Tällaistä argumentoitivirhettä kutsutaan ad hominem virheeksi.

Tälle on sukua ns. ”NIH-ilmiö”, eli ”Not invented here”. Ehdotuksen tai idean täytyy tulla oikean henkilön suusta omasta organisaatiosta tai yhteisöstä, ennenkuin sitä voidaan viedä eteenpäin tai kannattaa.

 3. Mustavalkoinen ajattelu

Mustavalkoiseen ajatteluun syyllistytään silloin, kun otetaan yksinkertainen, usein tunteisiin vetoava väittämä ja sovelletaan sitä kaikissa mahdollisissa tapauksissa. Esimerkiksi: ”Facebookissa on paljon pinnallista sisältöä ja tämän vuoksi Facebookin käyttäjät ovat pinnallisia. Jos käytät Facebookia, olet pinnallinen”

Asioissa on kuitenkin yleensä monia vaihtoehtoja ja sävyjä, mutta ne jätetään kertomatta jos  halutaan puhua vähättelevästi.

 4. Sanojen suuhun laittaminen

Populistien suosima metodi, jossa vastapuolen näkemys liioitellaan äärimmäisyyksiin, jotta se saadaan näyttämään naurettavalta. Esimerkiksi ”Kuka tavalliset työt oikein tekee, jos kaikki vain päivittävät Facebookkia tai kirjoittavat blogia”. Tällaisia ajatuksia ei kukaan tietysti ole ehdottanutkaan.

Keskustelun eteneminen on vaikeaa, jos vastapuolesta pyritään tekemään karikatyyriä. Tähän liittyy läheisesti myös asenteellinen kielenkäyttö.

 5. Sivuraiteet

Tiukassa tilanteessa ihminen väistää omaa vastuutaan ja ohjaa asian toiseen aiheeseen. Poliitikko voi sanoa: ”Luulisi toimittajalla olevan tärkempiäkin aiheita käsiteltävänä.”

Lopuksi:

Seuraavan kerran kun poliitikon lausunto tai kirjoitus tuntuu ontuvan tai uutinen leviää liian nopeasti ilman perusteita, voit bongata onko kyseessä  jokin näistä virheellisistä päättelytavoista. Siitä voi sitten ystävällisesti huomauttaa ja palauttaa keskustelua oikeille raiteille, reilun keskustelun suuntaan.

Mikko Manninen

Internet pelastaa tasapäistämiseltä

Mikko Manninen

Viime viikkoina on saanut näkyvyyttä monien kolumnistien toimesta tehty ”teoria”, joka menee suunnilleen näin.

(CC) http://bit.ly/n3lqJk

1. Ääri-ihmiset löytävät toisensa sosiaalisen median välityksellä ja vahvistavat toisiaan samanmielisten yhteisössä.

2. Yhteisöön kuuluu lähinnä samanmielisiä ihmisiä, jolloin aiheeseen suhtaudutaan kritiikittömästi.

3. Koska keskustelijat eivät näe toistensa ilmeitä ja eleitä, jotka varoittaisivat liian erikoisista mielipiteistä, kukaan ei ole varoittamassa/jarruttamassa mielipiteiden voimistumista ja kovenemista.

Asiaan voi ottaa hyvin toisenlaisenkin näkökulman, esimerkiksi näin:

Sosiaalinen media ja Internet pelastavat ihmisiä tasapäistämisen kynsistä. ”

1. Peruskoulun tai päiväkodin pihalla, työpaikalla tai jopa harrastuksissa keskustelua johtavat valitettavan usein ne, jotka ovat äänekkäimpiä ja joilla on eniten valtaa. He keksivät tai omaavat tehokkaimmat konstit painostaa tai eristää muita hiljaiseksi voiden luukuttaa omaa näkemystään, joka on oikea, koska se on oma.

(CC) http://bit.ly/qFHzbe

2. Kiusaaminen tai valta  ei kuitenkaan korreloi lahjakkuuden, luovuuden ja uusien ideoiden synnyttämisen kanssa, ainakaan positiivisesti. Ihmiset alistuvat keskinkertaisuuteen, pysyäkseen yhteisössä, säilyttääkseen asemansa, edetäkseen asemassaan tai saadakseen edes olla rauhassa.

3. Internetin ja sosiaalisen median kautta lahjakkaat nuoret, taitavat harrastelijat tai työelämän innovaattorit löytävät samanmielistä seuraa, tukea sekä ideoita ja täten välttävät ajautumisen keskinkertaisuuden myllyyn. Ihminen saa luovaa sisältöä ja reilua kohtelua sen sijaan, että vain säilyttää asemansa yhteisössä pitämällä samanlaisia farkkuja kuin muutkin. Eivätkä tapaamisten tarvitse olla vain netissä, vaan myös ”tosielämässä”, jolloin niitä ilmeitä ja eleitäkin voi sitten nähdä.

Mitä mieltä sinä olet? Pitääkö jompikumpi, kumpikaan tai kumpikin teoria paikkaansa?