Työurputtajan muistilista

Mikko Manninen

-Työpaikan some-suosituksia tehdessä yleensä muistutetaan siitä, että työntekijällä on lain mukaan ns. lojaliteettivelvollisuus työnantajaa kohtaan, eli työnantajalle ei saa tarkoituksellisesti aiheuttaa vahinkoa, esim. työntekijän viestinnän kautta. Pientä purkaantumista ei voi laskea lojaliteettivelvollisuuden rikkomiseksi eikä työntekijöitä voida edes edellyttää puhumaan työantajastaan vain hyvää. Lojaliteettivelvollisuuttakin sitoo ”kohtuuden mukaan vaadittava menettely”. Tulkinta ei ole kovin helppoa ja sen määrittelee viimekädessä oikeus, mutta hyviä periaatteita voidaan varmasti pohtia.

Usealla työpaikalla alkaa olemaan kokemusta työntekijöiden tekemästä työpaikkaa koskevasta hiukan arvaamattomasta ja välillä hiukan kulmikkaastakin SoMe-viestinnästä. Työpaikkaa kehutaan ja haukutaan. Voisin väittää, että työpaikkojen imagoa rakennetaan nykyään enemmän työntekijöiden Facebook-päivitysten kautta kuin perinteisessä mediassa tapahtuvien haastatteluiden, uutisten tai mainosten kautta. Ihmisten päivityksistä kuultaa helposti läpi, mikä meininki töissä on.

Kehuminen on vaikeampaa kuin kritiikki, mutta ei se kritiikkikään aina niin helppoa ole. Kun kunnolla harmittaa, päähän kasvaa sarvet ja suuhun terävämmät hampaat. Yksi ennakkotapaus on viime helmikuulta, kun Helsingin käräjäoikeus tulkitsi myyjän rikkoneen lojaliteettivelvollisuutta. Henkilö oli mm. perustanut boikottiryhmän työpaikkaansa vastaan, kun työsopimus oli vielä voimassa.

Toisentyylinen mieleeni jäänyt tapaus (ei kuitenkaan riita) on työministeriön virkamiehen bloggaus Suomen valtion huonoista tietoyhteiskuntavalmiuksista. Kyseinen bloggaus oli kuitenkin asiallinen ja pureutui laajempaan yhteiskunnalliseen ilmiöön ja työpaikasta välittyi lopulta avoin ja kehittymishaluinen kuva. Tämä voisi olla ”hyvää urputtamista”.

Tässä lista, jonka olen tehnyt erinäisten havaintojen pohjalta:

Työurputtajan muistilista:

ELÄ urputa työpaikastasi netissä mikäli:

  • Vika on itsessäsi tai viikonpäivässä
  • Asiassa on selkeä juridinen näkökulma, työsopimusasiat yms. Ota silloin yhteys   ammattiliittoosi äläkä Facebook-virtaasi.
  • Haluat kostaa jollekulle. Se kääntyy lopulta sinua vastaan. Kostamiseen taipuvainen henkilö ei vaikuta luotettavalta tulevien työnantajienkaan silmissä.
  • Kyseessä on salassapitovelvollisuus ja viestisi saattaa heikentää työpaikan kilpailuetua. Lojaliteettivelvollisuus perustuu juuri tähän. Muutenhan kilpailijat voisivat palkata ”agenttejaan” sabotoimaan toisia firmoja mielin määrin.

Urputa työpaikastasi netissä, mikäli:

  • Sidot asian laajempaan yhteiskunnalliseen ilmiöön, et vain omaan työpaikkaasi. Parhaimmillaan juttusi kehittää koko alaa ja nostaa omaakin arvostustasi.
  • Olet yhä töissä samassa paikassa. Jälkiviisastelu on liian helppoa.
  • Et osoita sormella henkilöitä, vaan ilmiöitä ja asioita.
  • Olet valmis toimimaan asian parempaan suuntaan viemiseen myös itse, etkä vain ”huutele yleisöstä”.
Advertisement

4 kommenttia artikkeliin ”Työurputtajan muistilista

    1. Hei Anne, hieno juttu, että lainasit ja linkitit. Yritin vähän pohdiskella rajanvetoa tässä urputusasiassa, ettei tästäkin tule ”täyskielto”.

    1. Tuo on kieltämättä ikävä tapa. Anonyymi tyyppi valittaa kaikkien puolesta, joku tarttuu siihen ja alkaa puhumaan totuutena. Pahimmillaan kyseessä voi olla vielä yksi ja sama tyyppi 🙂 Anonyymejä ”kaikkien” puolesta kehujia on vähemmän.

Vastaa käyttäjälle mikkomann Peruuta vastaus

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s